Luuk. 24: 13-35

Kleopas ja hänen toverinsa olivat hämmennyksissään. Oli tapahtunut outoa, ennen kokematonta. Ensiksikin mies, johon he olivat monen muun tavoin panneet toivonsa ja turvansa, oli tapettu. Toiseksi tuon miehen ruumis oli kadonnut haudasta. Miehet purkivat hämmennystään puhelemalla toisilleen kaikesta kokemastaan kävellessään kotiinsa.

 

Heidän seuraansa liittyi tuntematon mies. Mies herätti heissä niin paljon luottamusta, että he kertoivat pohdiskeluistaan tälle avoimesti. Mies tunsi Raamattunsa ja kertoi heille, kuinka kaikki heidän kummeksumansa oli tapahtunut juuri niin kuin oli tarkoitettukin ja Raamatussa kuvattu.

 

Kleoppaan ja hänen toverinsa lähestyessä määränpäätään tuntematon aikoi jatkaa matkaa, mutta miehet pyysivät häntä jäämään vielä seuraansa. Ruokapöydässä miehen jakaessa leipää heille he tunnistivat hänet siksi, josta koko ajan oli keskusteltu, ja samassa hän katosi. Heti paikalla miehet tiesivät, että oli syytä lähteä kertomaan havainnosta muillekin.

 

 

Meillekin tapahtuu toisinaan ennen kokemattomia asioita. Ihmiset joihin olemme luottaneet saattavat osoittautua sellaisiksi, etteivät he luottamustamme ansaitsekaan. Tai joku, josta meillä on ollut varma käsitys, osoittautuukin aivan toisenlaiseksi. Asiat eivät olekaan sitä miltä näyttävät. Hyvinvointi ei jatkukaan loputtomiin. Raha saa maailmassa yhä enemmän valtaa, luonto voi huonosti ja monet ihmiset. Toisaalta pahoinvointi vähenee paikoitellen. Ihmiset osaavat ja haluavat tehdä toisinaan myös hyvää.

 

On hyvä jos pystymme jakamaan hämmennystämme muutosten edessä puhelemalla niistä jonkun tai joidenkin kanssa. Tuo puhetoveri voi olla myös kirja, josta tunnistamme asioita, joita meille tai ympärillämme tapahtuu. Esimerkiksi Raamatusta löytyy koko tunne-elämän kirjo ja lukematon määrä erilaisia elämänvaiheita, muutoksia ja yllätyksiä.

 

Meillekin tapahtuu toisinaan, että huomaamme jälkikäteen sydämemme hehkuneen innosta joissain tilanteissa ja tunnistamme Kristuksen olleen seurassamme. Usein siitä syntyy myös halu kertoa kokemuksesta muillekin.

 

 

Toisinaan se jolle kerromme siitä mitä meille on tapahtunut, vastaa, että kyseessä on vain kokemus ja tuntemus, jotain subjektiivista ja epäluotettavaa. Luotettavampi tiedonlähde olisi jonkun mielestä Raamattu. Jonkun toisen mielestä se olisi tiede tai joku arvostettu henkilö tai yleinen mielipide – jotain mikä on meidän ulkopuolellamme. Joskus taas kuuntelijamme oma kokemus vaikuttaa olevan hänelle ainoa kelvollinen mittapuu.

 

Seisomme viime kädessä Jumalan edessä yksin. Seurakunnan yhteinen usko tai jonkun hengellisen auktoriteetin usko on kyllä saattanut auttaa meidät alkuun ja joidenkin pahojen paikkojen yli, mutta viime kädessä on kyse meidän ikiomista synneistämme ja omasta vastuustamme ja omasta suhtautumisestamme siihen, mitä olemme muilta kuulleet ja mitä olemme itse nähneet ja kokeneet. Juuri meille sanotaan: Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea, mitä profeetat ovat puhuneet?

 

Ennen päivän lukukappaletta Apostolien teoissa kerrotaan näystä, jonka avulla Jumala osoitti Pietarille, ettei ketään ihmistä saa pitää epäpuhtaana tai saastaisena. Näyssä Pietaria kehotettiin kolmasti syömään eläimiä, joita hän oli tottunut pitämään epäpuhtaina ja kiellettyinä. Pietarin kieltäydyttyä syömästä hän kuuli kolmasti äänen: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi". Lopulta Pietari ymmärsi, että sanoma rauhasta ja syntien anteeksiantamuksesta kuului kaikille. - Kaikille sanoma ei tosin kelpaa, mutta se on heidän asiansa.

 

 

Me elämme armon aikaa, aikaa jolloin Ylösnoussut Kristus elää maan päällä seurakunnassaan ja meissä. Se ei tarkoita, että kaikki olisi koko ajan ihanaa. Yhä vielä tunnemme tuskaa, haastamme riitaa ja teemme syntiä, olemme ymmärtämättömiä ja meitä kohdellaan ymmärtämättömästi. Jos näin ei olisi, emme edes tarvitsisi armoa.

 

Meitä ei pelasteta kärsimyksestä, vaan kärsimyksessä. Sen ei tarvitse tarkoittaa tahdotonta alistumista. Se voi tarkoittaa sitä, että koetamme olla rehellisiä edes itsellemme ja nähdä sekä oman elämämme että muitten elämän sellaisina kuin ne ovat.

 

Kun suostumme tuskaan, saattaa hyvinkin käydä niin että Kristus liittyy seuraamme ja armo kumartuu alas syntiimme. Ja heti paikalla ymmärrämme, mitä meidän kuuluu tehdä seuraavaksi.

 

 Merja Auer