Huonosti nukuttu yö. Pitkä aamulenkki, sinivuokkoja ja valkoisiakin jo, tuomissa suuret nuput, lämpöä ja kiurujen laulua loputtomiin.

Raumalla oli mukava tunnelma. Tapasin paljon tuttuja. Ennen tilaisuuden alkua minua tuli tervehtimään vieraan näköinen nainen. En kyllä yhtään ihmettele, etten muistanut häntä. Hän kertoi meidän tavanneen viimeksi joskus 60-luvun alkupuolella Orivedellä. Hän oli samalla luokalla kanssani kansakoulussa 50-luvun lopulla ensimmäiset kolme vuotta. Kyllä varmaan nyt tunnistaisin hänet luokkakuvasta. Hänellä on samat etunimet kuin minulla. Lisäksemme samalla luokalla oli kolmaskin Pirjo. Mielenkiintoista, että tämä tapaamani Pirjo on hänkin samoin Tampereen suunnalta olevan miehensä kanssa asettunut asumaan lounaiseen Suomeen. - Olen muuttanut niin usein, että harmikseni en muista esim. läheskään kaikkia luokkakavereita.

Salvadorilaiset nuoret tanssivat liki helteisessä säässä Rauman torille pystytetyllä lavalla. Minä todistin rakkaudestani El Salvadoriin ja sen pieneen luterilaiseen kirkkoon. Kaarinalaisilta nuorilta sain raikuvat aplodit mennen tullen. Tuntui mukavalta. Lisäksi monia hetkittäisiä liittymisiä ihmisiin, ei aikaa tavata kunnolla.

Illalla olen nauttinut hurmaavan nuoren miehen seurasta. Hän kantoi luettavakseni kirjoja, ryömi ylitseni ja oli kaikella tavalla täynnä energiaa. Korvatulehduskaan ei tahtia haitannut. Isoäitinä oleminen on yksinkertaisesti mukavaa.

Pirjo Anneli