Kävin Lahdessa tulevien vaihto-oppilaiden ja heidän vanhempiensa valmennuksessa. Eipä ole tilausbussissa aikaisemmin ollut niin rauhallista ja hiljaista, muutama kaverus keskusteli keskenään. Me muut vaihdoimme joskus harvoin jonkun sanan vierustoverimme kanssa. Oli aikaa ajatella.

Mietin käymäämme keskustelua yhteisöblogin kirjoittamisesta ja työyhteisössämme silloin tällöin esiintyvää toivomusta, että meillä pitäisi olla yhteinen päämäärä. Mieleeni nousi kohta efesolaiskirjeen toisesta luvusta: On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa. Mutta kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on hyväksi nähnyt antaa... varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden... silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Krsitukseen...

Tässä päämäärä näyttäisi olevan Jumalan Pojan tunteminen ja totuuden ja rakkauden noudattaminen. Mutta eikö tuo päämäärä ole samalla lähtökohta ja perusta ja jätä tilaa erilaisuudelle ja erilaisille osatavoitteille?

Merja