Viikon aikana olen tavallista enemmän ollut tekemisissä nuorten kanssa. Se on virkistävää.

Meidän rippikouluryhmämme osallistui nuorteniltaan. Olin mukana hartaudessa ja vähän aikaa sen jälkeenkin, kun siinä osiossa kuulemma oli jotakin minulle. No, selvisihän se: nuoret saivat keksiä minulle jonkin "tehtävän", joka piti suorittaa siinä samassa. Sain itse valita, minkä tai mitkä ehdotuksista teen. En halunnut - tällä kertaa - esittää koiraa enkä laulaa selälläni lattialla nuoren seurakunnan veisua nimeltä Evankeliumi. En halunnut myöskään imitoida seurakuntamme työntekijöitä. Valitsin helpot sanalliset tehtävät. Pidin puheen jalassani olevista kengistä (pyyntö oli 5 minuuttia, mutta puolet riitti) ja luin Isä meidän rukouksen takaperin (sain käyttää virsikirjaa, jonka takana ko. rukous on). Isä meidän-rukous ei ollut itse asiassa yhtään hullumpi takaperinkään.

Nuorten kanssa saan olla tekemisissä kesälläkin, eli rippikoululeirillä viikon verran. Yleensä antoisimmat työt ovat myös vaativimpia. Rippikoulu on yksi antoisimmista.

Pirjo