Tässä lähiaikoina on tapahtunut niin paljon. Ikävääkin niin paljon, että tuntuu ettei ehdi iloita nisitä ohikiitävistä onnenhetkistä. Olenkin miettinyt, miksi ilo menee aina niin paljon nopeampaa ohi kun murhe. Toisaalta aika menee kaikkein nopeimmin ohi, varsinkin kun on kiire ja koko ajan myöhässä aikatauluista. Tänään sain jotenkin hetkellisesti kiinni ajasta ja kuvittelen ehtiväni mukaan riparille, josta olen vastuussa. Siis varmasti olen siellä ajoissa paikalla, mutta ehdinkö mukaan...

Itse asiassa koko kevät on mennyt vähän huohottaessa ja en ole läheskään aina ehtinyt mukaan. Tiedossa on viisi kokonaista viikkoa lomaa ilman kunnollisia suunnitelmia, niin tai yksi aikomus on osallistua herättäjäjuhlille, kun ne ovat niin lähellä juuriani. Muuten pelkkää tyhjää odottamassa kuka tai mikä ne täyttää. Elämä tuntuu meidän työalalla nykyään antavan ja ottavan, joten ei kannata paljon ihmeitä suunnitella.

Kaikesta huolimatta ja juuri sen takia lasken päiviä tulevaan lomaan ja lyhytlaskurilla alkavaan leiriin.

Kaisa