Jostain syystä rakastan ristiriitoja. Esimerkiksi ristiriitaista Jeesusta ja ristiriitaista kirkkoa.

Kirkkokäsikirjan rukouksessa pyydetään, että seurakunta voisi olla kastetulle lapselle Jeesuksen syli. Kun harkitsin papiksi ryhtymistä, eräs ystävä sanoi kirkon tarvitsevan turvallisia pappeja. Ajattelin, että minä olen epävarmuudessani kaikkea muuta.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja kuitenkin kehottaa lukijoitaan lähtemään Jeesuksen luokse leirin ulkopuolelle hänen häväistystään kantaen. Jeesuskin puhui ristinsä ottamisesta ja Paavali osallisuudesta kärsimyksiin.

Meidät pelastetaan keskellä epävarmuuttamme, hankaluuttamme ja kärsimystämme, ei vasta sitten kun olemme turvallisia ja kelvollisia. Me saamme mielikuvissamme kiivetä lempeän Jeesuksen syliin ja purkaa kaiken katkeruutemme Jumalalle joka kestää kyllä kuunnella. Siinä saamme olla avuttomia ja vastuuttomia.

Siitä meidät kyllä sitten aikanaan lähetetään muitten luokse olemaan aikuisia ja kantamaan itse omat taakkamme ja olemaan tarvittaessa eri mieltä muiden kanssa.

***

Voi olla, että tuo menee hurskastelun puolelle. En vain osaa oikein arkisemmalla kielellä kuvata sitä, minkälaiseksi toivoisin lähtökohdan strategiatyöskentelylle seurakunnassa, jossa monet ovat väsyneitä. Toisaalta tarvitsemme lempeyttä ja hoitoa, toisaalta olemme täällä töissä emmekä ensisijaisesti hoidokkeina.


Merja