Tämän viikon runotorstaissa on aiheena yksi sana; hylätty. Ainakaan tässä kirjoituksessa ei vielä tule tuosta sanasta runoa, mutta sana on herättänyt minussa paljon ajatuksia.

Kävin katsomassa valokuvatorstaihin osallistujien kuvia. Monissa niistä oli talo, tyyliin ”autio talo, hyljätty talo, ikkunoista on sammunut valo”. Minun elämässäni on kaksi taloa, jotka jonkun mielestä saattavat täyttää hylätyn kriteerit. Minulle taloilla on kuitenkin suuri merkitys. Toisessa, aikanaan isovanhempieni asuttamassa talossa käyn ehkä kerran vuodessa. Osa pihapiirin rakennuksista on huonossa kunnossa. Paikkaa kuitenkin hoidetaan, ja se on tärkeä useimmille mummun ja papan jälkeläisille. Se on täynnä muistoja. Toinen talo on mökkimme, joka varsinkin usein talvella saattaa näyttää hylätyltä. Meille se on – talvellakin – mitä suurimmassa määrin tärkeä ja merkittävä asia.

Jokin toisen mielestä hylätty onkin jollekin toiselle erittäin arvokas.

Hylätty ja varsinkin verbi hylätä on kristillisessä kielenkäytössä paljon käytetty sana. Tätä sanaa ei siis ole uskonnossamme hylätty, päinvastoin se on selvästi hyväksytty sana. Kukaan ei halua tulla hylätyksi. Lohduttavaa on, että uskomme mukaan kenenkään ei tarvitse tulla hylätyksi. Virsi sanoo sen näin: ”Muut kaikki hylkää, vaan sinä et.” Sinä on tietysti Jumala, ja virsi on 631.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Runoa kypsytellessä

Pirjo