Olin tilastokoulutuksessa. Vastentahtoisesti menin, mutta piristyin kun näin koko salin tuttuja. Kirkkohallituksen tilastot olivat taas uudistuneet ja he olivat valmiit kertomaan meille mitä me teemme työksemme. Tänä vuonna he olivat poistaneet tilastoista kohdan muualla tavatut asiakkaat. Kun sitä ihmettelimme, saimme kuulla että asiakkaat tulee kohdata toimistossa ei muualla kuten kylillä. Kouluttaja totesi, että esim. kaupan edessä käyty keskustelu on ei-ammatillista. Tuo loukkasi minua niin, että käytin tavoistani poiketen puheenvuoron asiasta. Naapurisrk:n työntekijä säesti ja ääneen ihmetteli miten tämä sopii yhteen piispojen toivoman jalkautumisen kanssa. Muutkin osallistujat kihisivät, asia oli tärkeä. Meitä lyötiin ei-ammatillisuudella jopa epäammatillisuudella. Jäin miettimään asiaa, luulin osaavani erottaa koska ihmiset kohtaavat minua seurakunnan työntekijänä koska omana itsenäni.Viikon jaksoin vältellä kohtaamisia ei-ammatillisissa paikoissa. Maanantaina kohtasin raskaan surun murtaman kävelykadulla Turussa-väärä paikka, väärä aika. Puhuimme tunnin. aika ja paikka menettivät hetkessä merkityksensä. Olisiko sureva varannut ajan ja tullut toimistooni-tuskin. Joskus sitä vaan uskoo  satunnaisten kohtaamisten tarkoitukseen.

Vilijonka