Jeesus puhuu usein evankeliumeissa vertauskuvin ja epäsuorin sanankääntein, toisin sanoen tavalla, johon me emme ole arkisessa kielenkäytössämme tottuneet, tai jota emme ainakaan arkielämässämme suosisi.

"Teidän täytyy syntyä uudesti. Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita." Näin saimme kuulla Jeesuksen sanovan vertauskuvin tämän sunnuntain evankeliumitekstin mukaan. Samoin kuulimme Nikodemoksen kysyvän Jeesukselta, epäilemättä suuren hämmennyksen vallassa, "Miten tämä kaikki on mahdollista?" Me ihmisinä löydämme itsemme kovin usein seisomassa Nikodemoksen saappaissa, kysyen yhtä hämmentyneinä Jumalan mysteerin edessä: "Miten tämä kaikki on mahdollista?"

"Miten tämä kaikki on mahdollista?" Siinä onkin suuri kysymys lyöty pöytään, ja tietysti kysyjä haluaisi että kysymykseen vastataan. Kuitenkin saamme myös tottua siihen, että tähän ihmettelevään kysymykseemme ei vastata tavalla, joka olisi matemaattisen tarkka, täydellisen tyhjentävä ja sammuttaisi ihmettelyn ja hämmennyksen, joka kysymyksen meissä alun perin herättää. Päinvastoin, useammin taitaa käydä niin, että saamme kysymykseemme vastauksen, joka vain lisää hämmennystämme, vähän niin kuin Nikodemoskin sai vastaukseksi kysymykseensä vähän tylyltä kuulostavan lauseen: "Etkö sinä sitten ymmärrä sitä?" Tämä ei ehkä kuitenkaan ollut vastaus, jota Nikodemos olisi toivonut. Mitä tuollaiseen vastaukseen sitten voisikaan enää sanoa? Ainoa vaihtoehto taitaisi olla "en".

Mutta tässä kohti olemmekin lähempänä Jumalan viisautta ja huolenpitoa kuin ehkä ymmärrämmekään. Mitä jos meille ihmisinä onkin tyhjentävää vastausta tärkeämpää vain kysyä Jumalan edessä tuo kysymys: "Miten tämä kaikki on mahdollista?" Mitä jos me saamme vain kysyä tuon kysymyksen pieninä ihmisinä, kotiamme etsivinä ja jäädä kaikessa rauhassa kysymyksemme kanssa Jumalan eteen?

Tällainen pysähtyminen voi olla meille hyvin vaikeaa. Olemme tottuneet, että asiat etenevät ainakin jossain määrin järjestelmällisesti, vastaukset kysymyksiimme ovat selkeitä ja voimme taas siirtyä asioissa ja askareissa pisteestä A pisteeseen B ja yhä eteenpäin. Jumalan olemassaoloon ja ihmiseloon liittyvä kertakaikkisen syvä, ihmetyksestä ja hämmennyksestä nouseva kysymys jättää meidät kuitenkin auttamatta onnettoman pieniksi ja keskeneräisiksi. Se pakottaa meidät pysähtymään. Meillä ei ole selkeää vastausta, joskus saattaa tuntua, ettei meillä ole vastausta ollenkaan.

"Miten tämä kaikki on mahdollista?" Ehkä Jumalan viisaus onkin tässä kohden jotain sellaista, että meillä on vain mahdollisuus yksinkertaisesti jäädä tuon kysymyksen kanssa Jumalan eteen pieninä ja keskeneräisinä, ja Jumala itse kurottuu meidän puoleemme, pitää meistä huolen armossaan ja osoittaa ettemme kysy hämmentynyttä kysymystämme turhaan. 

Tänään on Pyhän Kolminaisuuden päivä. Tänä päivänä me ihmettelemme kolmiyhteisen Jumalan mysteeriä: Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Myös tänään me saamme astua tuon hämmentyneen kysymyksemme kanssa kolmiyhteisen Jumalan eteen: "Miten tämä kaikki on mahdollista?" Ja vastaukseksi emme saa tarkkaa raporttia Jumalan kolmiyhteisyyden rakenteesta, vaan vastaukseksi saamme meitä ihmisiä koskettavan lohduttavan varmuuden, ettei tuo kysymyksemme ole turha. Että Jumala ei ole meistä ikuisuuden päässä, vaan kurottuu itse meidän puoleemme luomisen ihmeen, Jeesuksen ristillä lahjoittaman lunastuksen ja Pyhän Henkensä kautta.

Jumala ilmaisee näin itsensä meille Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä, aktiivisena, toimivana Jumalana, vähän kuin sanoen: minä olen sinut luonut - sinä olet minun, minä itse olen armahtanut sinut ja lunastanut sinut rakkauteni piiriin, ja minä pidän sinusta huolen, eikä minun liittoni horju.   

Tuukka Jukola
kesäteologi