Viron terveisiä

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Kaarinan seurakunnalla on Virossa kaksi ystävyysseurakuntaa Laiuse ja Palamuse. Vierailuja tehdään molemmin puolin – yleensä viranhaltijoiden ja luottamusmiesten toimesta. Viimeksi virolaiset ystävät vierailivat meillä Turun kirkkopäivien aikoihin kesän alussa. Nyt oli sitten meidän vuoromme.

 

Retki oli sikäli ainutkertainen, että olimme saaneet mukaan suuren joukon seurakuntalaisia. Matkaan lähti yhteensä 34 ihmistä. Ja suuri osa muita kuin viranhaltijoita tai luottamushenkilöitä. Ja seurakuntien välistä yhteistyötä täällä Turun ja Kaarinan seudulla varmasti tiivistää se, että mahtui mukaan muutama turkulainenkin.

 

Matkamme alkoi ani varhain perjantaiaamuna. Kaarinan turistibussien auto kiersi Turun kautta Kaarinan kirkolle ja pääsimme lähtemään kohti Helsinkiä kutakuinkin ajallaan 4.45. Jonkun verran lähtöä myöhästytti eräs pastori, joka lähti hakemaan unohtunutta kännykkäänsä siinä vaiheessa, kun bussi jo saapui kirkolle.

 

Täytyy kyllä tunnustaa, että matkan aikana kyseisellä pastorilla oli muutama muukin asia kateissa. Milloin passi, milloin koko porukan ruokailuvoucher, milloin mikäkin – mutta niin vain asiat järjestyivät.

 

Tallinnaan saavuimme puolen päivän aikaan. Laivamme M/s Nordlandia oli täynnä kuin se kuuluisa Turusen pyssy. Taisi olla jonkinlainen S-etukorttiristeily. Istumapaikat oli kortilla, mutta alkumatkasta jaksoimme olla vielä positiivisella mielellä tungoksesta ja kuumuudesta huolimatta.

 

Matkaa jatkettiin Tallinnasta kohti Tartoa. Siellä oli nimittäin ensimmäisen yön hotellimme, Rehe. Jossain vaiheessa matkaa ymmärsimme, että auton navigaattori oli poissa tolaltaan. Useimmiten se tyytyi vain toteamaan, että: ”laskee uudelleen” tai jotain vastaavaa. Taisi satelliitit olla epäsuotuisassa asennossa.

 

Niinpä pastori, joka eksyy sieni- ja marjametsässä täällä lähiseuduillakin, joutui korvaamaan sekoilevan navigaattorin ja etsimään Tartossa tien lounaspaikkaamme, ravintola Big Ben:iin. Ja löytyihän se sieltä. Vähän kuin varkain ravintola näkyi bussimme sivuikkunasta. Taisin kuulla sellaista vitsailua, että ”pastori, joka ei johda harhaan...” No, joka tapauksessa lounas oli maittava.

 

Lounaan jälkeen saimme aimo annoksen Tartotietoutta. Kiersimme Tartoa bussilla ja vähän kävellenkin. Aivan kaikkea ei pystynyt omaksumaan, mutta jotenkin tuntuu siltä, että Tartoon vielä palataan. Kiersimme ”kielletyllä” alueella, kiersimme Tarton ”Toompean mäellä”, jonka vanhasta kaupungista ei juurikaan ollut jäljellä mitään. Siellä oli Tarton yliopiston rakennuksia, joiden historiaa kuulimme. Siellä näimme pahololaisen sillan ja enkelin sillan. Enkelin sillalla on tapana toivoa jotain. En tiedä toivoiko joukkiomme siinä kävellessämme jotain, vai kuiskiko Taivaan Isälle. Retki ainakin meni niin loistavasti, että varmasti olimme Taivaan Isän suojassa.

 

Näkymä "enkelisillalta" Tartossa.

 

 

Pieni sade ei haitannut. Opas puhui paljon ja asiaa :)

 

Ensimmäisen yön vietimme Tarton esikaupunkialueelle sijaitsevassa hotelli Rehessä. Söimme yhdessä päivällistä ja vähitellen porukka painui pehkumaan – oltiinhan herätty jo aamukolmen jälkeen. Väsymys painoi.

 

Lauantaina jatkoimme matkaa kohti Palamusea. Kaisan kanssa saimme nyt toimia navigaattoreina. Toisella oli Tarton kaupunkikartta ja toisella Viron kartta. Lopulta olimme Palamuseen johtavalla tiellä.

 

Iloiset matkalaiset hotelli Rehen parkkipaikalla. Lähdössä Palamuseen.

 

Palamusen retkemme oli suunniteltu niin, että lauantaina osallistuisimme markkinoille. Markkinat oli valtavat. Palamusen alueen 700 henkeä kertaantui parikymmentuhantiseksi joukoksi. Siellä meidänkin pieni joukkomme tutustui virolaiseen käsityöhön, leivonnaisiin, ruokiin piraattituotteisiin, vaatteisiin, kenkiin, erilaisiin tanssiesityksiin, konsertteihin, ihanan rasvaiseen ja suolaiseen ruokaan ja kaikkeen muuhun. Sadekaan ei liiemmin haitannut. Ja kaikki jaksoivat pitkän päivän.

 

Tästä alkoi markkinapäivämme.

 

 

Väenpaljoutta markkinoilla

 

Kello 15.00 kokoonnuimme Palamusen kirkkoon konserttiin. Konsertti oli erinomainen sekoitus erilaista musiikkia – niin hengellistä kuin maallistakin. Väkemme tykkäsi. Konsertin jälkeen siirryimme viereiseen pastoraattiin, jossa meille tarjottiiin kahvit. Kahvien lomassa Palamusen kirkkoherra Jaan Nuga kertoi meille Palamusen seurakunnan tilanteesta ja toiminnasta. Moniin kysymyksiin Jaan sai vastata. Väkemme oli aktiivisesti mukana ja kyseli paljon. Järkyttävänä koettiin Viron kirkon ja Palamusen seurakunnan taloudellinen tilanne ja mietittiin, että miten kirkkoherra tulee oikein toimeen.

 

kahvilla pastoraatissa. Ja kahvin keitti khra Jaan Nuga apulaisineen. (kts alla)

 

 

 

Palamusen kirkko keskellä markkin - eiku kylää

 

Jälleen kerran ajattelin mielessäni, että näemmekö me Palamusessa oman tulevaisuutemme, vai näkeekö palamuselaiset meissä oman tulevaisuutensa. Paljon työtä ja rukousta vaaditaan joka tapauksessa – oli tulevaisuusnäkymät millaiset tahansa.

 

Palamusesta teimme pikavierailun Lajuseen. Siellä pastori Raino Kubjas ei ollut paikalla – oli kuulemma studeeraamassa. Kirkkoa ja pappilaa meille esitteli seurakunnan johtaja. Ilmeisesti hän oli jonkinlainen neuvoston puheenjohtaja. Pappilan kunnostus oli loppusuoralla. Katosta pyritään korjaamaan pahimmat vuotokohdat vielä tänä syksynä. Kirkkoon oli valmistunut hieno lasimaalaus alttarin taakse.

 

Lauantai-illan päätti yhteinen illallinen Vooren Puhkekeskuksessa, jonne olimme kutsuneet myös vieraita Palamusesta ja Lajusesta – heitä saapui yhteensä kuusi. Ilta oli onnistunut ja siinä varmasti toteutui tuo ns. kolmas sakramentti, keskustelun ja yhteyden sakramentti.

 

Yhteinen illallinen lauantai-iltana

 

Sunnuntaina vietimme lepopäivää. Nimittäin ohjelmamme alkoi vasta 10.15, jolloin lähdimme Puhkekeskuksesta kohti Palamusen kirkkoa, jossa vietimme yhteistä jumalanpalvelusta. Mekin saimme osallistua jumalanpalveluksen toteuttamiseen. Jumalanpalveluksen jälkeen meillä olikin kiire. Koska tekstit ja saarna oli toteutettu kahdella kielellä, oli aikaa kulunut yllättävän paljon. Kuljettajamme vähän meitä torui sanoen: ”Tämä on bussi, ei lentokone”. Lopulta ehdimme Tallinnan terminaaliin aika hyvin – tai ainakin pääsimme kaikki laivaan.

 

Laivassa meitä odotti seisovan pöydän antimet. Porukka oli väsynyt ja nälkäinen. Olihan kello jo yli kolmen ja aamupala edellinen ruokailumme. Ei siis mikään ihme, että meillä ei ollut mikään kiire poistua ravintolasta. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. En kuitenkaan tohtinut sanoa sukulaistätini lausetta: ”kaikki pitää syödä pois!” Varmasti me ilman kehotustakin parhaamme koetimme, mutta kun sitä ruokaa tuli aina vain lisää…

 

Väsyneet matkailijat saapuivat Kaarinan kirkolle noin klo 22.00. Siitä jokainen jatkoi matkaansa omaan suuntaansa. Jatkoipa jokunen vielä Turkuunkin päin…

 

Kiitoksia jo matkalla lausuttiin puolin jos toiseenkin ja ylöspäinkin. Yhden unohdin. Kiitokset Kaarinan seurakunnan seurakuntaneuvostolle matkaan myötämielisestä suhtautumisesta ja sponsoroinnista. Retki oli onnistunut.

 

Retkeilijöiden puolesta, vaan ei valtuuttamana Tatu K.