Tässä keskiviikkopäivässä oli työtehtäviä yhtä monenlaisia kuin keittokeskiviikon sopassa sattumia. Tuntui kuin ei olisi saanut mitään valmiiksi, mutta huisketta riitti aivan illansuuhun asti. Monta asiaa niksahti kuitenkin mukavasti eteenpäin, eikä vähiten Yhteisvastuukeräys. 

Jäin vielä miettimään kotimatkalla päivän saldoa, tilastoon tästä ei kerry juuri mitään, mitä nyt muutama asiakaspuhelu. Työtoverin kysymys kokouksessa siitä, missä on nykyään kaarinalainen köyhyys, jäi askarruttamaan. Jossakin se köyhyys on. Viime vuonna pitkästä, pitkästä aikaa avustusvarat ylittivät budjetoidun. Siis köyhyys asuu onneksi kirkonkin kivijalassa, sillä juuri köyhät ovat kirkon aarre. Tämä vuosi ei ole alkanut taloudellisesti juuri yhtään lupaavammin.

Jaomme tänään kesken kaiken muun hulinan asiakkaita keskenämme, jotta mahdollisimman monet saisivat kevennystä kuormaansa vielä ennen pääsiäistä. Kaikkein onnellisintahan olisi, että mahdollisimman moni voisi taloudellisen tilanteensa osaltakin viettää ylösnousemuksen riemujuhlaa. Valitettavan monelle sekin juhla on murhetta siitä, että pitäisi yltää johonkin erityiseen ja rahaa ei ole edes siihen tavalliseenkaan.

Kunniallinen kaupunki luo imagoaan hyvinkoulutettujen, rikkaiden ja menestyvien ihmisten kaupunkina, mutta meidänkin kaupungissamme asuu ihmisiä. Ihmisiä kipuineen, velkoineen ja sairauksineen, meidän tehtävämme on kulkea siinä kaiken keskellä.

Kaisa