Jumala asettaa meidät kutsun esittäessään ja tehtävän antaessaan usein mahdottoman eteen. Näin tapahtui myös Marialle. Ehkä hän haluaa meidän jättävät luulot omasta kyvystämme ja erinomaisuudestamme ja voimastamme. Hän haluaa tehdä meidät riippuvaisiksi omasta voimastaan.

Yrityksissä me mietimme omaa tehtäväämme, missiotamme ja arvojamme. Meitä neuvotaan tekemään se realistisesti, resurssit, toimintaympäristö ja kilpailutilanne huomioon ottaen. Tietty ripaus haasteellisuutta toki on tarpeen saada näihin suunnitelmiin mukaan, jotta sopiva jännite toimintaan panostamisen ja tuloksen välille syntyy. Tämä kaikki on varsin rationaalista toimintaa, jossa ei isommin enkelin ilmoitusta tai opastusta tarvita.

Vaikka emme yrityksille taivaaseen pääsyä lupailekaan, on jokaisen yrityksen ja muun organisaation syytä miettiä myös olemassaolonsa ja toimintansa tarkoitusta. Miksi me olemme olemassa ja mitä varten me toimimme? Yhä useammat organisaatiot ovatkin ryhtyneet miettimään omia arvojaan. Kun olemme hahmottaneet tehtävämme, missiomme, alamme miettiä, millaiset ovat arvomme, keskeisen tärkeät ja luovuttamattoman asiat, jotka ohjaavat toimintaamme.

Me olemme palveluun kutsuttuja.

Mikko Lännenpää, Suomen Liikemiesten Lähetysliiton toiminnanjohtaja, saarnaa Kaarinamessussa Marianpäivänä 9.3.2008 klo 17 Kaarinan kirkossa