Kaarinan piispantarkastuksen yhteydessä ns. yleisessä piispantarkastuksessa eräs seurakuntalainen toivoi, että jumalanpalvelusten esirukouksissa kiinnitettäisiin huomiota jokaisen kristityn vastuuseen. Rukoilemme usein, että Jumala tekisi, toimisi, saisi aikaan jotain. Seurakuntalaisen mielestä tulisi painottaa, että meidän kristittyjen pitäisi jokaisen omalla kohdallamme ajatella lähimmäisten hyvinvointia ja toimia aktiivisesti sen hyväksi. Tällaisen asenteen puolesta olisi hyvä rukoilla jumalanpalveluksessa.

Eero (ks. tämän blogin edellinen kirjoitus) peräänkuuluttaa kirjoituksessaan kylmien tuulien sijaan ihmisten välisiin suhteisiin rakkauden henkeä ja sen mukaisia puheita ja toimintaa.

Kotimaa-lehdessä haastatellaan ruotsalaista uskonnonpsykologian professoria Owe Wikströmiä. Kirjoitus on otsikoitu Hyvyydessä on voimaa. Wikströmin kokemuksen mukaan aikanamme tarvitaan laskelmoimatonta hyvyyttä, ilman lempeyttä ei ole mitään: "Minne on kadonnut puhe hyvästä ihmisestä, joka on valmis uhraamaan aikansa, mukavuutensa ja kiinnostuksensa toisten hyväksi pyrkimättä itse esille tai toivomatta tulevansa siten onnelliseksi tai saavansa hyötyä?"

Onko meillä luterilaisuudessa jäänyt liian vähälle puhe hyvien tekojen tarpeellisuudesta ja niiden merkityksestä?

Pirjo