”Anna meille anteeksi, niin kuin mekin olemme antaneet anteeksi…” Näinhän se menee, osa tuosta meidänkin riparillamme välistä tuntui, että tuskalla ja hiellä opetellusta Isä meidän -rukouksesta. Ne ovat rukouksen sanoja, jotka on ehkä helppo sanoa, mutta niiden toteuttaminen omassa elämässä saattaakin olla jo paljon vaikeampaa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Jo se, että ylipäätään pyytää anteeksi on meille usein kovin vaikeaa – niin siis sellainen ihan tosissaan pyydetty, sydämestä tuleva anteeksipyyntö. Kun vielä rukouksessamme jatkamme, "niin kuin mekin olemme anteeksiantaneet", niin homma käy vielä vaikeammaksi.

 

Miksi se sitten on niin vaikea juttu, nimittäin tuo toiselle anteeksiantaminen ja häntä armahtaminen?

 

Kun presidentti armahtaa elinkautisvangin, niin hän ei tee sitä rakkaudesta, vaan siksi, että tämä on ollut riittävän nuhteeton ja täyttänyt tietyt edellytykset. Kyseessä ei siis ole anteeksianto, vaan palkkio hyvästä käytöksestä.

 

Kun joku vaatii julkista anteeksipyyntöä toiselta, niin kyseessä ei ole halu saada anteeksiantamisella asia pois päiväjärjestyksestä, ei, vaan siinä on kyse julkisesta nöyryytyksestä. Käskien ei anteeksipyytäminen, sellainen todellinen anteeksipyytäminen, koskaan onnistu.

 

Anteeksiantamisessa ja armossa on kysymys jostakin aivan muusta ja siksi se myös on niin vaikeaa. Siinä on kysymys –

varmasti monen muun asian ohella – luopumisesta. Siinä on kysymys omista oikeuksista – todellisista tai hyvin usein myös kuvitelluista oikeuksista – luopumisesta.

Ja juuri tämä luopuminen tekee niin kipeää, luopuminen, jota kutsutaan myös nöyrtymiseksi.

 

Todellinen armo ja anteeksiantaminen eivät ole mitään hempeää lällärikamaa, vaan kyse on sellaisesta ihan sydänjuuria myöten riipaisevasta rakkaudesta. Voisi sanoa, että anteeksiantaminen on tosi kova juttu. Kovaksi jutuksi asian tekee se, että kysymys ei todellakaan ole väärien tekojen lepsusta hyväksymisestä, vaan vääriä tekoja tekevän ihmisen rakastamisesta, sillä juuri rakkaus on elämämme kovin juttu. Apostoli Paavali kirjoittaa eräässä kirjeessään: ”Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.”

 

---

 

”Se, joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.” Kivien heitto, eli toisen ihmisen tuomitseminen, jäivät päivän evankeliumitekstissä olleita miehiltä tekemättä, vaikka silloisen lain mukaan se olisi ollut mahdollista. Omatunto alkoi tuomitsijoilla kolkuttaa ja teki kaikista syntisiä eli syyllisiä Jumalan tahdon edessä.

 

Näin pitää olla tänäkin päivänä. Kukaan meistä ei voi piiloutua tämän tosiasian edessä. Jos vaan uskallamme pysähtyä edes hetkeksi omaa elämäämme katsomaan, niin huomaamme kyllä, että meille pitää käydä niin kuin noille Jeesuksen eteen tulleille kivienkerääjille. Tuomion kivien on pudottava käsistä.

 

Tuomitsemisen kivet kuitenkin lentelevät monin tavoin tälläkin hetkellä, jos ei ihan konkreettisesti, niin virtuaalikiviä on esimerkiksi lehtien ja Internetin keskustelupalstat sakeanaan, ja nuo kivet satuttavat.

 

Sanat loukkaavat usein enemmän kuin teot. Jeesus ei kuitenkaan anna meille mitään oikeutta tuomita toista ihmistä. Tämä kielto on ehdoton eikä sisällä mitään ”nii mut ku toi toinen on tollanen” -klausuulia. 

 

On vain yksi ihminen, joka on kulkenut tämän elämän läpi synnittömänä, Jumalan Poika, Jeesus Kristus, jolla siis olisi mahdollisuus tuomita. Mitä hän kuitenkin sanoo?: ”En minäkään tuomitse.”

 

Armahtaminen ja anteeksiantaminen haastavat meidät uuteen elämään: mene äläkä enää tee syntiä.

 

Olet varmasti elämässäsi huomannut, miten se, millä tavalla meitä kohdellaan ja miten meidät kohdataan vaikuttaa siihen, miten me kohtaamme toisemme. Tuomion kohdannut tuomitsee helposti ja niin kivet lentävät.

 

Rakkauden ja anteeksiannon ilmapiirissä voimme ehkä itsekin jättää samanlaisen jäljen toisiimme. ”Me rakastamme, sillä Jumala on ensin rakastanut meitä”, kirjoittaa Johannes, itsekin Jumalan suuren rakkauden omassa elämässään kokeneena.

 

Anteeksiantaminen haastaa uuteen elämään ja tämän elämän haastemiehenä toimii Jeesus itse. Hän haastaa meidät tänä päivänä, mutta ei tuomiolle. Hänen haasteessaan lukee: Käräjät on jo ristillä käyty, olet vapaa, kunhan otat ilmaiseksi annetun vapautesi vastaan ja siihen riittää pieni, mutta niin voimakas sana: anteeksi, sillä meille luvataan: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.”

 

Eero