Olin Ahvenanmaalla maanantaina ja tiistaina. Siellä oli jumalaisen kaunista; valkovuokkokenttiä, jotain keltaista kukkaa seassa, sinistä merta, tuulta ja aurinkoa. Minulla oli lenkkivarusteet mukana, joten pääsin ihailemaan luomakuntaa lähietäisyydeltä. Kokouspäivien aikana en tuntenut oloani ulkopuoliseksi (ks. kirjoitus parin päivän takaa). Kokemusten vaihdon perusteella tulin tulokseen, että taidan olla liian tunnollinen. Asiaa täytyy miettiä...

Tänään olen ollut Helsingissä eräässä kokouksessa. Kuuntelimme asiantuntijoita, oppineita teologeja. Teemat koskettelivat moraalia ja etiikkaa, ihmiskäsitystä, luterilaista oppia luonnollisesta moraalilaista, seksuaalisuutta. Teki hyvää kuunnella pitkästä aikaa teologista keskustelua ja itsekin osallistua siihen, aivot saivat vähän voimistella. Jäin miettimään montaa asiaa: - mitä itse asiassa kristillinen ihmiskäsitys tarkoittaa, - mitä kaikkea voi lukea käsitteeseen ihminen Jumalan kuvana, miehenä ja naisena, - miten sirpaloituneessa ja yhä sirpaloituvassa maailmassa voi löytää yhteistä pohjaa moraalikäsityksille, etiikalle - mikä on yksilöllisen ja yhteisöllisen synnintunnustuksen merkitys uudistumisessa?

Tärkeintä on kuitenkin kohtaaminen, ihmisen ja ihmisen, luonnon ja ihmisen, Jumalan ja ihmisen kohtaaminen. Tänä iltana hyvästelimme salvadorilaiset nuoret. Paikalla oli myös suomalaisia nuoria, oli tapahtunut ja tapahtui kohtaamista. Sitä kautta voi jotain ymmärtää.

Pirjo