Sanotaan olevan tärkeää, että ihmisellä on harrastuksia. Tähän asti olen harrastanut sauvakävelyä ja mökkeilyä, syksymmällä marjastamista ja sienestämistä ja silloin tällöin sukkien ja mattojen kutomista. Lukemista ja kirjoittamista tietysti myös, mutta en oikein osaa pitää niitä harrastuksina. Nyt olen vähän kuin huomaamatta saanut uuden harrastuksen. Se alkoi työn merkeissä, eikä se kauas liippaa nytkään. Ainakin kyseisestä asiasta on hyötyä työssä: harrastan nimittäin laulamisen opettelemista.

On täytynyt oikein  miettiä, miksi minä käyn laulutunneilla. Enhän kuvittele, että minusta tulisi esiintyvä taiteilija tai jokin erityinen yksinlaulaja. Laulaminen ja sen opetteleminen on hauskaa ja innostavaa, siitä tulee hyvälle mielelle. Laulamisen opetteleminen on myös rentouttavaa. Alussa on aina erilaisia venytyksiä ja hengitysharjoituksia. Jo ne tekevät hyvää. Opeteltuja taitoja voi harjoittaa työssään, kun veisaa yhdessä seurakunnan kanssa virsiä. Yksinlauluakin työhön kuuluu, kun pappina laulan jumalanpalveluksen liturgioita. - Eiköhän tässä ole syitä jo riittävästi. Sitä paitsi ei kai harrastusta tarvitse välttämättä perustella millään järkisyillä...

Tänään oli lauluharjoitukset, siitä tämä innostus. Juuri nyt taidan lähteä ulos kuuntelemaan lintujen lauluharjoituksia.

Pirjo