Olen lähdössä kahden päivän reissulle asessorien kanssa. Asessorit tarkoittaa tässä yhteydessä hiippakunnan johdossa olevan tuomiokapitulin pappisasessoreita, joita on kaksi jokaisessa hiippakunnassa. Kaikki muut neuvotteluun osallistujat ovat miehiä. Asessoreissa on tällä hetkellä lisäkseni toinenkin nainen, mutta hän ei nyt pääse mukaan. Olen aika tottunut tekemään työtä miesten kanssa; seurakuntayhtymämme kirkkoherrojen joukossakaan ei ole muita naisia kuin minä. Kuitenkin koen asessorien tapaamisessa jonkinasteista ulkopuolisuutta. Kokemus koskee erityisesti ns. vapaa-aikaa, jossa ei ole järjestettyä ohjelmaa. Tulla tietyssä määrin erilaisena osaksi muuta joukkoa, vaatii tietoista ponnistelua. Viimeksi vetäydyin huoneeseeni. Nyt ajattelen pysyä mukana.

Pirjo