Minulla oli ilo olla äskettäin Sinapin leirikeskuksessa (Turun Kakskerrassa) viettämässä kynttiläkirkkoa erään perheleirin yhteydessä. Kauniissa kappelissa ehtoollista valmistellessani kuulin nuo otsikon sanat käytävällä. Kolme poikaa siellä keskenään jutteli – ja pikku hiljaa he tulivat sinne kappeliin hetkeksi oleilemaan ja leikkimään, eivätkä he pappia pelänneet.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tässä viime aikoina on kuulunut milloin kenenkin (eli sekä kristittyjen että pakanoiden) suusta, miten me kirkkomme papit olemme jos jollakin tavalla väärillä teillä ja vissiin sitten heidän mielestään pahoja. Näin olen heidän puheitaan tulkinnut. Siksi nuo pikkupojan sanat olivat oikeaa mannaa ja täyttä lohdutusta sydämelleni.

Turvaudun elämässäni armolliseen Jumalaan, joka, näin ainakin uskon, tälläkin tavalla puhuu meille, lohduttaen ja rohkaisten. Osaisimmepa vaan aina pitää korvamme auki ja sydämemme herkkänä Hänen puhuttelulleen.

Eero-pappi