Tänään on ollut melkoinen päivä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kaikki alkoi siitä kun mä lopputilin sain… Ei vaiteskaan!.

 

Kaikki alkoi siitä, kun sain käsiini laskun laulunopettajalta. Lasku oli 150 euroa. Seurakuntaneuvosto oli myöntänyt minulle tähän koulutukseen vuoden alussa 100 euroa. Kävelin sitten edestakaisin palkkatoimiston käytäviä, kun kukaan ei oikein tiennyt miten tämän laskun kanssa toimia. Oma ajatukseni siis oli, että budjettivaroista otettaisiin tämä 100 euroa ja palkanmaksun yhteydessä minä ikään kuin maksaisin ne loput. Lopulta sitten talouspäällikkö katseli laskua ja pudisteli päätään ja alkoi selittää minulle ekonomian totuuksia. Enhän minä ylioppilaana, vaikkakin lukiossa lakitiedon ja taloustiedon yhden kurssin suorittaneena, osannut vuoden alussa ennakoida, että jos palkka on vaikka 100 euroa niin siitä tietysti työnantaja hoitaa siitä ennakonpidätykset, mutta myös eläkevakuutusmaksut ja kaiken maailman muut härvelit. Täten loppusummaksi esimerkkitapauksessa työnantaja maksaa tästä 100 euron palkasta noin 134 euroa kaikki kulut huomioon ottaen.

 

Talouspäällikkö ehdotti jos lasku voitaisiin jakaa kahteen osaan, jolloin seurakunta pysyisi suunnitellussa budjetissa tältä osin. Tämä oli siis selvä. Minun vaan piti nyt selvittää, että miten hoidan tämän toisen puolen nyt itse. Minusta tuli siis työnantaja. Erään puolueen jäsenkirja vilkkui jo silmissä.

 

Kävin sitten välissä kebulla ja nyt siis täynnä virtaa ja intoa palasin palkanlaskijalle ja pyysin nyt aiheesta pikakurssia. Hän ymmärsi mitä ajoin takaa, mutta suositteli menemään suoraan verokarhun puheille. Onneksi Eerikinkadun seurakuntien virastotalo ja verotoimisto on aivan vierekkäin. Menin neuvontaan ja taas ohjasivat minut kadun toiselle puolelle. Siellä katselin isohkoa odotusaulaa, jossa ei siis ollut ketään. ”Loistavaa! Tämä hoituukin äkkiä”, ajattelin. Siellä oli noin seitsemän loossia, jossa lähes jokaisessa oli asiakaspalvelija. Kylteissä luki kaikenlaisia erivaihtoehtoja metsänverotuksesta vaikka mihin. Siltä seisomalta minulla ei ollut hajuakaan mikä olisi oikea tie, joten arposin entten tentten teelika mentten jonkun loossin ja menin esittämään asiani. Arpa ei osunut ensimmäisellä, mutta siitä neuvottiin eteenpäin. Esitin asiani. Vastaanottovirkailija totesi, että hän ottaa puhelun asiantuntijalle ja saan itse puhua tämän kanssa.

 

Tässä vaiheessa tiesin, että tästä tulee pitkä päivä.

 

Pääosiltaan selvisi… luulisin…, että jos vuotuinen palkka näistä laulutunneista ei vuodessa ylitä 1500 euroa, ennakonpidätystä ei tarvitse tehdä. Tämä selvä.

 

Mutta (Aina yhtä maaginen lausahdus)

 

Eläkevakuutusmaksu piti työntekijälle silti hoitaa jonkun vakuutusyhtiön avulla seuraavasti: Pidättäisin itse palkasta 4,3 prosenttia sikäli mikäli työntekijä on alle 53-vuotias, jos yli niin prosentti oli muistaakseni 5,3. Sen jälkeen ilmoittaisin vakuutusyhtiölle palkan suuruuden ja he lähettäisivät minulle laskun, joka olisi Tapiolan mukaan 22,04 % palkan suuruudesta.

 

Ensinnäkin: MITEN SÄ VOIT KYSYÄ NAISELTA, ETTÄ OLETKOS JO YLI 53-VUOTIAS???!!!

 

No joo. Menin siis Tapiolaan kyselemään ja tapasin aivan sattumalta vanhan… siis naishenkilön, jonka tunsin rinnakkaisluokalta aina ala-asteelta lukioon. En olisi muuten tunnistanut, ellen olisi kuullut ääntä ja varsinkin naurahdusta tältä henkilöltä. Rupattelimme pienen hetken.

 

Hetken kuluttua toinen asiakaspalvelija kuunteli asiani ja totesi, että soitan puhelun, jotta tiedän kenelle voin sinut ohjata.

Taidan olla ainoa yksityishenkilö, joka näitä asioita on ikinä selvittänyt…

 

Jonkin aikaa odoteltuani pääsin kakkoskerrokseen, jossa eräs vakuutusalanhenkilö otti minut vastaan tarjoten juotavaa. Kerroin jälleen asiani. Sen jälkeen hän alkoi kertoa, että hän myy kotivakuutuksia ja autovakuutuksia jne., mutta tämmöisistä vakuutuksista hänellä ei nyt ollut käryä. Paikalle haettiin yhteyspäällikkö.

 

Taidan edelleenkin olla ainoa yksityishenkilö, joka näitä asioita on ikinä selvittänyt…

 

Voitte varmaan kuvitella, että minulla oli jo tämän perusteella todella hilpeää. Siis oikeasti.

 

Vihdoinkin selvisi, että miten täytyy toimia.

 

Aikaa tähän kului vajaat kolme tuntia. Ei tässä ainakaan tuntipalkkaa päässyt maksimoimaan.

 

 

Työntekijät tuottavat siis kustannuksia työnantajalle. Tällä perusteella ymmärrän paljon paremmin työnantajapuolta, vaikken tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa olekaan mukana.

 

Silti en aio tähän tiettyyn puolueeseen liittyä ja varmaankin urani työnantaja jää tähän.

 

Mutta hauskaa oli kaikesta huolimatta.

 

 

Johan Savola

Vt. nuorisotyönohjaaja (11.3. asti)

Kaarinan seurakunta