Minulla taitaa olla uudistajan sielu. Tunnen olevani elossa, kun on jotain uudistuksia työn alla - ainakin siihen asti kun tulee takkiin ihmisiltä, joita koetan uudistaa.

Tänään olen innoissani Kaarinamessusta. Sovimme, että olen liturgina syksyn ekassa messussa niin että pääsen kokeilemaan ajatuksiani siitä, miten niitä voisi tehdä oikeasti yhdessä.

Monen vuoden aikomisen jälkeen rupesimme tekemään Kaarinamessuja kerran kuussa pyhäiltaisin. Olemme kutsuneet työntekijöiden lisäksi myös seurakuntalaisia suunnittelemaan niitä, ja iloinneet niistä muutamasta, jotka ovat mukaan lähteneet.

Mutta kerran istuessani suunnittelukokouksessa muistin, mitä olin niiltä odottanut: Samaa riemua tehdä yhdessä kuin parhaimmillaan rippikoululeireillä. Että oikeasti mietittäisiin yhdessä rukousalttareita ja tekstejä eikä vain sovittaisi kuka tekee mitäkin.

Nyt olen kuukauden puhunut asiasta kaikissa mahdollisissa kokouksissa. Ehkä olen saanut jonkun muunkin lämpenemään. Tai sitten valmistaudun taas kerran törmäämään todellisuuteen.:-)

Merja