Olin hiljaisuuden retriitissä. Laskeuduimme hiljaisuuteen torstaina ennen puolta päivää ja lopetimme eilen ennen neljää. Hiljaisuuteen johdatti myös runo, jossa mm. sanottiin: Nyt en tee mitään, nyt en suunnittele.

Retriitissä monet asiat tuntuvat hyviltä. Kukaan ei vaadi minua mihinkään, kukaan ei kysy minulta mitään. Puhelin ei soi. Ohjelma etenee suunnitellusti, mutta mihinkään ei ole pakko osallistua. Useimmiten mukana olijat osallistuvat hetkihartauksiin, virikepuheisiin ja raamattumietiskelyyn niin kuin minäkin nyt. Lisäksi luin, kävin lenkillä, nautin luonnon kauneudesta, kuuntelin muuttavien kurkien kiihkeää huutoa. Ruoka maistui erityisen hyvältä hiljaisuudessa musiikin soidessa taustalla.

Retriitti ei ole vain hiljaisuutta eikä vaikeneminen ole retriitin ydin. Retriittien asiantuntija, rovasti Seppo Häyrynen on todennut, että kysymys on pikemminkin tarkkaavaisesta kuuntelemisesta ja läsnä olevalle avautumisesta.

Tämän retriitin antina jään mm. miettimään Pietarin vankilasta vapautumiskertomuksen (Ap.t. 12: 5-11) pohjalta: mitä ovat minun vankilani ja kuinka voisin niistä vapautua ja toisaalta Pietarin syvää luottamusta Jumalaan. Ennen hänelle julistettavan tuomion aamua Pietari nukkui vankilassa kahleissa kahden vartijan välissä. Hän luotti täysin Jumalaan, koska kykeni nukkumaan. Yritän muistaa hänen luottamustaan, kun huolet uhkaavat viedä yöunia.

Yhdesta rukoushetkestä sain evääksi seuraavan säkeen: Anna Pyhän Hengen kantaa meissä tänään hedelmää: iloa, rakkautta ja kärsivällisyyttä.

Suosittelen - siis retriittiä.

Pirjo