Eilen oli rovastikunnan pappien kokous. Rovastikunta on tässä tapauksessa sama kuin Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän muodostavat seurakunnat. Kutsun esitti uusi lääninrovasti, ja sitä noudatti talven pahimmasta kelistä huolimatta lähes 40 pappia. Kokoontumispaikkana oli ravintola Koulu. Siellä istuimme komeasti korkeassa, suuressa salissa. Ulkona ryöppysi lumi, pöydillä lämmittivät kynttilät.

Mietimme yhdessä teemaa "Mistä into ja kestävyys työhön?". Meitä oli koolla sekalainen seurakunta, oli eri ikäisiä, naisia ja miehiä, pätkä- ja pitkätyöläisiä, seurakunnissa pappeina toimivia ja erikoistehtävissä olevia (esim. sairaala- ja opiskelijapapit ). Puhetta piisasi, kyllähän sitä papeilta. Eräs toimittaja kertoi joskus kokemuksenaan seuraavaa: Papista kuin papista tulee puhetta 15 minuuttia, kunhan vain suunsa avaa. Meillä piisasi puhetta noin kolme tuntia. Osa porukasta jatkoi senkin jälkeen.

Mitä jäi ns. käteen? Ainakin, että tällaisia kokoontumisia tarvitaan, että intoa työhön lisää asioiden jakaminen kollegoiden kanssa. Toisten tunteminen helpottaa asioiden hoitamista. Tarvitaan foorumeita, joissa voi keskustella teologisista aiheista, puhua toisten pappien kanssa uskosta ja Jumalasta. Into ja kestävyys näyttää nousevan monista lähteistä.

Kaikki halukkaat eivät päässeet paikalle jo aiemmin sovittujen työ- ym. tehtävien vuoksi. Kaarinasta meitä oli mukana peräti viisi, se tuntui ihan mukavalta.

Pirjo