Jaa -ah, se alkaa nyt sitten olla auttamattomasti ohi - nimittäin kesäloma. Olen edelleen sitä mieltä kuin kauan sitten runossa kirjoitin: kesää on enemmän kuin kalenterissa päiviä. Mutta nyt nekin päivät ( ja yöt ) ovat hupenemassa ja muuttuvat vähitellen syksyksi. Muistan, että lapsena oli aina mukava aloittaa syksyllä koulu. Oli jotenkin hyvä palata arkiseen päivärytmiin, oli kiva tavata kaikki kaverit ja saada uudet vihot, kynät ja kumit. Oli tekemisen meininki.

Sitä - tekemisen meininkiä - on Kaarinan seurakunnan syksyssä. Piispanpäivät ovat tulevana viikonloppuna, ja siitä sitten jatketaan. Kirkkohallituskin sai lopulta päätettyä, miten Piikkiön seurakunta tulee osaksi seurakuntayhtymää. Ratkaisu ei ollut sen mukainen kuin Kaarinan seurakuntaneuvoston ja työntekijöiden mielestä olisi ollut paras laajenevassa kaupungissa. Kirkkohallitus päätti, että Piikkiön seurakunta liitetään omana seurakuntana seurakuntayhtymään. Se tarkoittaa, että Kaarinassa on totuttava elämään kahdessa eri seurakunnassa. Aika näyttää, millaisia ratkaisuja yhdessä kaarinalaisten Piikkiön seurakuntalaisten kanssa löydämme. Sopeutumista ja tahtoa kysytään kaikilta osapuolilta. On syytä kuitenkin myös muistaa, että muutos on mahdollisuus.

Tervetuloa piispanpäiville! Rukoilkaa hyvää säätä...

Pirjo