Tänään olin aamupäivän Kunstenniemessä, yhtymän varhaisnuorisotyöntekijöiden yhdessä järjestämissä Luontopäivissä. Viikon verran Kunstenniemen luontoon tulee 5. luokkalaisia aamupäivällä ja iltapäivällä noin viiden kymmenen joukoissa. Itse saan mennä sinne luontoon lasten kanssa työskentelemään huomenna koko päiväksi. Ajatus saa hymyn nousemaan huulille.

Tänään ilma oli täydellinen. Auringonpaistetta ja pieni tuulenvire. Vaikka olin mielestäni koko ajan varjossa, sain poskipääni punaisiksi. Huomenna se on jo kääntynyt rusketukseksi ja olen viisaampi.

Sain kuulla toisilta miten iloisesti he olivat yllättyneitä Kaarinan koulujen runsaasta edustuksesta. Suurin osa kouluista oli Kaarinasta. Itse olin sitä odottanutkin. Yhteistyö koulujen kanssa on mielestäni ollut toimivaa ja mieluista minulle sekä opettajille. Kaarinan koulut ovat myös ennen olleet aktiivisia, joten odotinkin tuttujen koulujen saapuvan. Tuntui oudolta saada kehuja, jostain mitä en osaa pitää tuloksena. Vuoden parin päästä, jos aktiivisuus jatkuu ehkä. Nyt se on mielestäni liian aikaista.

Lasketutin lapsia ja heidän opettajiaan vaijeriliu-usta. Mikään ei taida voittaa jännityksen, innon ja puhtaan ilon virnistyksen näkemistä lapsen kasvoilla. Tänään näin se monta kertaa ottaessani vastaan laskeutuvia lapsia. Heidän intonsa opettajan tullessa alas on tarttuvaa. Lopuksi keräännyimme leirikikkoon. Eräs tyttö totesi: Tosi kirkko! Ei oo edes kattoa. Olimme rinteessä katse kohti kivistä muodostuvaa sammaloitunutta alttaria, jonka keskipisteenä on vanha puinen vähän jo lahonnut risti. Lopuksi lauloimme säkeistön suvivirrestä ulkomuistista. Kesä on tullut.

Jo