Seurakunnan hupitoimikunta aktivoitui  (lue - yksi persoona aktivoitui). Minulta kysyttiin varovasti, olisiko meillä varaa mennä yhdessä katsomaan elokuvaa, olisi kuulemma hyödyllistä rippikoulunkin kannalta. Arvelin, että eiköhän meillä sen verran ole, on hyvin vähän sijoitettu tänä keväänä työntekijöiden hyvinvointiin.

Olimme katsomassa Da Vinci-koodia. Kyllä sen katsoi. Olen lukenut kirjan, joten tiesin keskeisen sisällön. Sitä taustaa vasten, mikä minulla on pappina ja teologina, filmin tarjoaman "selitysmallin" osaa laittaa oikeisiin mittasuhteisiin. Tarinassa yhdistellään taitavasti totta ja fiktiota. Elokuvasta tulee mieleen eräällä tapaa vanhat Indiana Jones-filmit. Toivottavasti kukaan ei tyydy elokuvan tarinaan sellaisenaan eikä pidä sitä totuutena. Naisen kannalta katsottuna siinä on tietysti paljonkin myönteistä. Vaikka - miksi Magdalan Marian ruumiin löytyminen olisi jokin mullistava asia, mitä se todistaisi? Elokuvan miespäähenkilö toteaa tärkeimmän eräässä kohtauksessa; oleellista on se, mitä sinä uskot. Tekee mieli vielä lisätä; oleellista on se, mitä usko elämässäsi vaikuttaa. 

Sitä jäin miettimään, että aikamme kaipaa kertomuksia, pelkkä materia ei riitä.

Pirjo