Tulevana viikonloppuna on Kuusiston ensimmäiset piispanpäivät. Ohjelmaa on perjantai-iltana Kuusiston piispanlinnan raunioilla. Eniten jännittää sää. Liki helteet vaihtuivat viime viikonlopun jälkeen selvästi syksyisempään suuntaan. Toivon ja rukoilen kaunista ja kohtuullisen lämmintä säätä, että ihmiset uskaltaisivat lähteä liikkeelle. Mukavaa tietysti olisi myös, ettei arkkipiispa eivätkä muut esiintyjät kastuisi.

Mielenkiinnolla odotan Uli Korhosen konserttia. Sain musiikista esimakua, kun hän oli harjoittelemassa noin viikko sitten Kuusiston kirkossa. Kuulosti hyvältä. Jännitän, mahtuvatko kaikki halukkaat sisälle kirkkoon. Toivottavasti.

Lauantaina olen ilmoittautunut kahden lapsenlapsen kanssa luontoretkelle. Siinä kuljetaan sekä bussilla että jalan, joten hyvän sään toive koskee sitäkin. Kuusiston lomakeskukseen en ehdi jäämään, kun on tullut muita töitä.

Tänään näin Turussa sunnuntain juhlajumalanpalveluksen saarnaajan, kansanedustaja, teologian tohtori Ilkka Kantolan. Totesimme vain, että hän on tulossa "meille". Piispanmunkeista ja kirkkokahveista unohdin mainita. Ehkä hän lukee niistä jostain ilmoituksesta.

Tervetuloa piispanpäiville! Lukekaa tarkempia tietoja kuljetuksista yms. Kaarinan seurakunnan nettisivuilta, www.kaarinanseurakunta.fi.

Pirjo