Työ vanhusten parissa on sekin muutoksen alainen, sillä 75 vuotta täyttäneiden määrä kaksinkertaistuu tulevien kahdenkymmenen vuoden aikana.  Uutta haastetta antavat myös erilaisten muistisairauksien lisääntyminen rajusti vanhusten keskuudessa.

Kaarinan seurakunnassa on perinteenä, että työntekijät tekevät onnittelukäynnin 75, 80, 85 ja 90 vuotta täyttävien seurakunnan jäsenten luona, jos se heille sopii. Yli 90-vuotiaita onnitellaan joka vuosi. Monille kotona asuville tämä tapaaminen, vaikkakin toistuvana ja toivottuna, on ainoa kontakti seurakuntaan. Jotkut vanhukset ovat kertoneet, että edellisestä tapaamisesta papin kanssa on kulunut vuosikymmeniä.

Kaarinan palvelutaloissa seurakunta järjestää säännöllisesti hartaushetkiä, joten asukkaiden ja päivähoidettavien on mahdollista sitä kautta osallistua seurakunnan tapahtumiin. Palvelutalot ja seurakunta järjestävät yhteistyönä myös jumalanpalveluksia Kuusiston kirkossa. Palvelutalojen asukkaille järjestettävät kirkkokäynnit ovat vanhusten keskuudessa suosittuja. Ne vain vaativat kuljetusjärjestelyt, saattaja- ja hoitajapalvelut ollakseen myös turvallisia.

Ikäihmiset ovat usein melko "nurkkakuntaisia", eikä oman asuinalueen ulkopuolelle mielellään lähdetä. Tuttuus on turvallisuutta. Ainakin Littoisten alueella olisi mahdollista kokeilla tilaisuuksien järjestämistä Littoisten seurakuntatalolla. Myös vanhassa Tehtaankirkossa voisi järjestää enemmän tilaisuuksia yhdessä Liedon toimijoiden kanssa. Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet täyttävät tämänkin pikkukirkon kahtena iltana.

Jo kauan ennen kuin omaishoitajista puhuttiin asetuksissa ja lakiteksteissä, Kaarinan diakonit järjestivät omaishoitajakoulutusta. Seurakunnassa kokoontui pienryhmiä, joihin uuteen elämäntilanteeseen yllättäen ja tahtomattaan joutuneet omaishoitajat saattoivat kokoontua saadakseen tietoa ja voidakseen kertoa omasta ahdistuksestaan ja uupumuksestaan. Edelleenkin perustetaan uusia ryhmiä, ja kokoonnutaan suurellakin joukolla yhteen voimavaroja keräämään. Sekä hoidettavat että hoitajat odottavat jokavuotista pidennettyä viikonloppua Sinapin leirikeskuksessa. Seurakunnan ja omaishoitokeskus Visiitin yhteistyö jo suunnitteluvaiheessa on ollut tiivistä ja tarpeellista.

Kaarinassakin asuu paljon vanhuksia, jotka eivät pysty osallistumaan yhteisiin tilaisuuksiin. Seurakunnan toimijoiden rajallinen lukumäärä ja työaika eivät juurikaan mahdollista kotikäyntejä yksinasuvien luona. Paikallisten tapahtumien, kuljetuspalvelujen ja saattajien lisääminen toisi mahdollisuuden yhä useammille osallistua seurakunnan monipuolisiin toimintoihin. Seurakunnassa toimii joukko aktiivisia, hyväkuntoisia varsin iäkkäitäkin henkilöitä vapaaehtoisina avustajina. Heitä pitäisi vain löytyä nuoremmistakin ikäluokista.
 

Sirpa Hyppönen

Kaarinan seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkovaltuuston jäsen

Jeesuksen persoonasta ja tehtävästä kiisteltiin hänen aikanaan. Kiistat siitä, miten hän toimii ja mistä oikein on kyse, jatkuvat yhä niin kirkon ulko- kuin sisäpuolellakin.

Joku tahtoo kirkkoon lisää rukousta ja todistusta, toinen hiljaisuutta, kolmas opetusta kristinuskon perusasioista, neljäs huolenpitoa toisista ja yhteistä tekemistä, viides pohdiskelua. Usein juuri omat toiveet tuntuvat ainoilta oikeilta, ja muiden toivotaan taipuvan tahtomaan samaa.

Keskellä erilaisia mielipiteitä Jeesus huutaa kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." Joh. 7: 37-38

Oleellista ei ole se, miten tulemme Jeesuksen luokse. Meihin erilaisiin ihmisiin vetoavat erilaiset puolet hänessä. Oleellista on se, että juuri minä tulen ja otan vastaan sen, mitä oma sisimpäni tunnistaa todeksi ja tarpeelliseksi.

Meitä kantaa toistemme rakkaus ja kirkon yhteinen usko. Ja kuitenkin Jeesus kysyy myös sitä, mitä juuri minä tahdon hänen minulle tekevän.

Merja Auer
kappalainen
saarnaa 4.5. Kaarinan kirkossa klo 10 ja Kuusiston kirkossa klo 12

Runotorstaissa, http://runoruno.vuodatus.net/blog/1266919#bottom, on aiheena kotimainen. Se synnytti pikapikaa pienen runon, näin piispantarkastuksen alla sopivaa rentoutumista...

Ei silloin muita

Kevään

tai lähes kesän

ensimmäinen

vihreä kurkku

kotimainen,

ei silloin

lapsuudessa

muita ollutkaan.

Viipale kielelle

puraisu kyljestä,

suun täydeltä

uutta elämää

ja lupausta,

mietoa

            raikasta

ylitse pursuavaa

                rouskahtelevaa

hedelmäistä:

kesän maku!  

Pirjo                         

Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. Joh.17:9

Kenen puolesta sinä rukoilet tai voisit kuvitella rukoilevasi? Varmaankin niiden ihmisten, jotka ovat sinulle tärkeitä ja läheisiä, joiden elämä liittyy omaasi, joilla on sinulle merkitystä. Niiden, joista olet huolissasi ja joille haluat kaikkea hyvää.

Jeesus sanoo rukoilevansa niiden puolesta, jotka kuuluvat Jumalalle. Kaikki meidät on luotu elämään yhteydessä Jumalaan ja kutsuttu kulkemaan kukin polkujamme hänen ominaan. Me olemme siis hänelle tärkeitä ja hän haluaa meille hyvää. Meidän elämällämme ja sillä, kuinka sen käytämme, on hänelle merkitystä.

Jos me kuulumme Jumalalle, mitä hän meistä sitten haluaa? ”Minä iloitsen tehdessäni heille hyvää”, Jumala huudahtaa Jeremian kirjassa. Sitä hän haluaa, mitä kaikki ne, joilla on joku tärkeä elämässään. Rakastaa. Pitää huolta. Viettää aikaa yhdessä. Kun hän tulee sinua vastaan kysyen, saako hän tehdä niin, mitä sinä vastaat?
 

Teologian opiskelija Teija Liukko saarnaa 20.4. klo 10 Kaarinan kirkossa.

Minulla oli ilo olla äskettäin Sinapin leirikeskuksessa (Turun Kakskerrassa) viettämässä kynttiläkirkkoa erään perheleirin yhteydessä. Kauniissa kappelissa ehtoollista valmistellessani kuulin nuo otsikon sanat käytävällä. Kolme poikaa siellä keskenään jutteli – ja pikku hiljaa he tulivat sinne kappeliin hetkeksi oleilemaan ja leikkimään, eivätkä he pappia pelänneet.

Tässä viime aikoina on kuulunut milloin kenenkin (eli sekä kristittyjen että pakanoiden) suusta, miten me kirkkomme papit olemme jos jollakin tavalla väärillä teillä ja vissiin sitten heidän mielestään pahoja. Näin olen heidän puheitaan tulkinnut. Siksi nuo pikkupojan sanat olivat oikeaa mannaa ja täyttä lohdutusta sydämelleni.

Turvaudun elämässäni armolliseen Jumalaan, joka, näin ainakin uskon, tälläkin tavalla puhuu meille, lohduttaen ja rohkaisten. Osaisimmepa vaan aina pitää korvamme auki ja sydämemme herkkänä Hänen puhuttelulleen.

Eero-pappi

Runotorstaissa http://runoruno.vuodatus.net/ on teemana mörkö. Osallistun vanhalla runolla.

Pirjo